Oskari

Reilu vuosi sitten, selasin toria niinkun useana muunakin päivänä minulla oli tapana. Teen sitä vieläkin silloin tällöin, vaikken mitään etsikkään. Vastaan tuli ilmoitus uros fretistä, joka etsi uutta kotia. Aloin heti miettiä, kenellä olisi sinä vuonna ollut mitti pentue, koska en ollut ainekaan "puskapentuja" nähnyt tuossa värissä. Kysyin myyjältä, oliko kasvattaja mahdollisesti sama, kuin Ramonenin. Sillä päivä oli sama jolloin Marialla oli pentue syntynyt. Laitoin vielä kasvattajallekkin viestiä onko hänen pentunsa mahdollisesti myynnissä tai onko kyseisellä paikkakunnalla. Aloimme selvittää asiaa. Selvisi, että Oskari oli yksi Marian pennuista ja etsi nyt uutta kotia. Vanha omistaja oli sairastunut, eikä rahkeet riittäneet enää Oskariin. Viestittelimme vanhan omistajan kanssa asiasta, samalla kun kirjoittelin pojan kasvattajan kanssa. Ilmeisesti Oskarista oli myös joku toinen kiinnostunut. Soittelimme myös, ja saimme sovittua että haemme Oskarin samalla reissulla, kun menemme Finnish Ferret Festivaliin.

Näyttely päivä meni normaalisti, muutaman kanssa kerkesin jutustella Oskarista hieman. Samalla kun puunasin Ramonen näyttely kuntoon, ja vietin päiväni ihmisten seurassa jännitin iltaa. Sinä päivänä Ramonen tulisi saamaan kaverin. Näyttelyn jälkeen pakkasimme tavarat autoon. Istuimme melkein polvet suussa, sillä Tomin lisäksi meillä oli matkassa meidän kaveri. Otimme näyttely paikalta mukaan myös kasan lahjoitustavaraa Sarin eläinhoitolalle.
Matkaa Oskarin luokse meillä oli n.115km. Matka tuntui ikuisuudelta, asiaa ei auttanut se että joku tuolla yläkerrassa päätti järjestää kunnon lumimyräkän ja mehän emme olleet siihen varautuneet. Niin me paineltiin kesärenkailla Keuruulle vaikka tiet olivat aivan lumen peitossa.

Vihdoin perille päästessä meitä oli vastassa Oskarin entinen omistaja. Tästä eteenpäin, en olisi koskaan voinnut uskoa mitä meitä edessä odottaa. Oskari oli niin pieni, kun ensimmäisen kerran sen näin. Häneltä oli yritetty leikata kynsiä, mutta kaveri oli pakoillut alakerrassa jonkun tavaran takana. Luvassa oli siis vilkas muksu. Kun sain Oskarin ensimmäistä kertaa syliin, ei minulla ollut mitään tietoa millainen se olisi voinnut olla, olin siis hyvin luottavaisin mielin. Oskari päättikin sylistäni pujahtaa kaverimme Jonin syliin. Takasin ottaessani Oskari puri minua nenään ja sormeen. Muistan vaan kun jonkun suusta tuli "Hei, sulta vuotaa nenästä verta". Pieni termiitti oli kiinni hetken nenässä, kunnes se tarrasi sormeen. Tästä siis alkoi meidän yhteinen taival. Kotiin me päästiin vasta 00 jälkeen yöllä. Matka oli pitkä ja otimme parkkipaikalla vain pakolliset tavarat mukaan ylös. Oskari sai viettää yönsä playpenissä ja Ramonen vessassa.

Oskari oli aivan mahdoton. En olisi koskaan arvannut mitä meitä tulee odottamaan, kun tuon pojan haimme kotia. Siitä alkoi meidän molempien luottamuksen haku. Oskari ei selvästi luottanut meihin. Monesti se puri niin minun kun Tominkin sormet ja kädet verille. Välillä tuli itku, vaikka kuinka yritti olla itse rauhallinen, mutta kun tuommoiset piikki hampaat törröttää sun iholla ja eläin ei päästä irti ei siinä paljon nauratakkaan. Vihainen tuostahan ei voinut olla, ei ollut eläimen vika ettei se luottanut meihin, emme mekään heti alussa siihen vaikka kuinka yritimme olla luottavaisin mielin myös käsittelyssä. Kirjoittelin O ja R kasvattajan kanssa, ja päätimme että lähdemme käymään heidän luonaan. Kokeilimme yhdistää pojat tilassa jossa kumpikaan ei ollut omalla reviirillään ja keskustelimme hieman tuosta puremisesta. Ramonen hieman ihmetteli pentua, mutta kaikki meni lopulta paremmin kuin hyvin. Kotiin päästyä pojat nukkuivat jo kiltisti yhdessä.

Voin kertoa, että meidän alku oli niin onnen kyyneliä, kun myös niitä pettymyksen kyyneliä täynnä. Välillä tuntui, ettei me edetty ja välillä tuo pieni yllätti meidät. Välillä tuli olo ettei tästä tule yhtään mitään, vaikka me kuinka yritettäisiin. Kaikki asiat eivät välttämättä olleet menneet hyvin alku taipaleella, ja se kyllä näkyi. Mä kysyin välillä itteltäni että mitä hittoa mä oikeesti teen. Kysyin myös apua mm. Emeliinalta ja sain hyviä neuvoja Oskarin suhteen toivoa ei siis oltu menetetty. Oskari oli välillä salaman nopea, kun sen sai irroitettua kädestä oli se jo heti uudestaan jossakin toisessa kohdassa kiinni. Emme kuitenkaan luovutettu, vaikeuksien kautta voittoon vai miten se sanonta menee? Voin sanoa, että tehtiin paljon työtä että saimme Oskarista sellaisen kun se on nyt. Olen niin tyytyväinen tuohon pieneen poikaan, siihen miten se oppi luottamaan meihin ja kuinka rohkea siitä tuli. Se on niin rakas putpis, että tekisin kaiken uudestaan jos vain pitäisi. Olen tyytyväinen, että se muutti meille, eikä kenellekkään ensi fretiksi. En siis vähättele, etteikö mahdollisesti ensimmäisen fretin ottajat voisi saada koulutettua fretistä hyvää, vaan puhun siitä monellako olisi ollut uskallusta ottaa pureva eläin kotiin. Voisin epäillä, jos kokemusta ei olisi ollut olisi helposti mennyt pupu pöksyyn, kun kotona olisi pitänyt varoa mistä se eläin nyt tulee ja kuinka lujaa se tällä kertaa ottaa kiinni.

Oskari on tänä päivänä ihan eri eläin, kuin vuosi sitten. Tuo poika on oppinut luottamaan meihin ja me olemme oppineet luottamaan Oskuun. Oskari osaa jo nauttia sylissä olosta, eikä hampaita tarvise enää käyttää muulloin kun leikkimiseen, mutta silloinkin niitä käytetään varoen. Oskari on ollut erittäin avoin uusille fretti kavereille ja turhat pomottelut ovat jäänneet. Tuo on kaikinpuolin mukava pakkaus. Te toivoitte kuulevanne enemmän fretistä eläimenä, en ole kamalasti kirjoittanut aiheesta, mutta toivon että tämä voisi olla omalta osalta ensimmäinen osa. Kaikki fretit eivät todellakaan ole tälläisiä, tämä on vain hyvä esimerkki mimmoisia eläimiä voi tulla vastaan.

Oskari on opettanut meille paljon. Miten käsitellä oikein eläintä, joka pelkää eikä luota. Miten paljon eläin voi muuttua, kun tarpeeksi tekee töitä. Tämä on ollut yksi iso kokemus. Olen onnellinen Oskarista, se on täydellinen fretti meidän laumaan <3