sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Perheen lisäystä....

Tämä pieni  puoli vuotias otus muutti meille eilen. Käytiin hakemassa poika Keuruulta, samalla reissulla kun kävimme Lempäälässä näyttelyissä. Oskari on kodinvaihtaja, josta jouduttiin luopumaan elämänmuutoksen vuoksi. (Tätä asiaa en täällä sen enempää pui, sillä en sen ajattele olevan niin oleellinen asia, joka pitäisi koko internetin ihmeelliselle maailmalle jakaa) Kovinkaan paljon en tästä pikkuisesta vielä osaa sanoa, mutta jonkinlainen kuva on tullut. Oskari on todella sosiaallinen, ihmettelee kaikkea ja virtaa riittää. Poika on kova puremaan, joten tapakoulutusta meillä tulee olemaan pikkuhiljaa, luottamusta toistemme välille myös pitää kehittää. Uskon kuitenkin, että tästä pikkuisesta tulee meille hieno perheenjäsen, josta voimme vielä tulevaisuudessa olla ylpeitä. Emme ole vielä poikia yrittäneet yhdistää, haluan ensin saada itse kokonais kuvaa. Aitauksen välityksellä ovat haistelleet, eikä kumpikaan ole näyttänyt sen koommin agressiiviota, vaan ovat haistelleet toisiaan. Ramonella on ollut tapana kuopia ja suhista hoito freteille, ja olla asenteella "käyn kiinni, jos saan sellaisen mahdollisuuden", näyttelyissä, sekä vieraillessa toisissa näätä talouksissa on suurimmaksi osaksi tullut toimeen toisten frettien kanssa. Toivoa kuitenkin on, ja uskon poikien tottuvan toisiinsa, kunnes sinne saakka päästään, että voidaan alkaa totuttamaan toisiinsa.

Lähiaikoina tulee näyttely postausta eilisestä Finnish Ferret Festivaalista.

<3 : Henna & pojat.

4 kommenttia:

  1. Oi kun kiva! Mikä suloisuus♥ + sulla on tosi kiva banneri! mä tykkään c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah ulkonäkö pettää, tuo on aika riiviö :D Kiitos paljon, pitäisi saada saman tapanen missä olisi myös Oskari mukana :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Onhan tuo ihan sievä, pikkunen mitti poika. Hieman jo rauhottunut, kun saatiin pojat yhdistettyä :)

      Poista

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !