sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Linkitä eläinblogisi

Tällä hetkellä minua on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän eläinblogit. Joitakin blogeja on jo kertynyt lukuluetteloon, mutta innostus uusiin eläinblogeihin on suuri, sillä blogi listaltani löytyy tällä hetkellä suurimmaksi osaksi vain "livestyle" blogeja.

Nyt on siis aika avata Näätäklaanin ensimmäinen linkkaa blogisi postaus käynttin. Suuria palkintoja en pysty tarjoamaan, mutta ilmaista mainostusta meidän blogissamme. Päätän siis blogissamme kaikkien linkkailijoiden kesken parhaan ulkoasun, parhaat päätähdet, parhaan asiasisällön, parhaat kuvat, sekä oman lempparini kokonaisuutena.

Aikaa blogien linkkaukseen on 3.5.2015. Toivoisin, että jokainen kertoisi edes muutamalla sanalla hieman blogistaan kommenttikentässä.

Muistutan vielä meidät löytää nykyään myös facebookissa, josta voit seurata myös, klikkaamalla tästä pääset sivuillemme.



28 kommenttia:

  1. Paimenlauma Neljän sekarotuisen paimenkoiran monipuolinen ja aktiivinen blogi.

    VastaaPoista
  2. http://paarynaelain.blogspot.fi/ Arkea ja elämää haisunäätäpoika Mihailin ja hiiriherra Savun kanssa. Välistä mukana myös muut eläintuttavuudet, kuten poikaystävän herpit. Eläinjuttujen ohella blogissa myös minimalismijuttuja, tavaran karsintaa ja ostolakkoa.

    VastaaPoista
  3. http://huiskuhantammme.blogspot.fi/ Valokuva painoitteinen blogi kahden cavalier tytön elämästä enkelikoiran tassunjäljillä.

    VastaaPoista
  4. http://polarbearcassu.blogspot.fi/ 5 vuotiaan cotonin elämästä kertova blogi ja blogissa myös seikkailee 4 naarashiirtä kunhan vain kotiutuvat. :D

    VastaaPoista
  5. http://ihmekoirat.blogspot.com - Kaksi keskikokoista villakoiraa, pilke silmäkulmassa kirjoitettuja tekstejä ja sydämellä otettuja valokuvia. Elämää, ajatuksia treenejä, lajeina agility, toko, koirafrisbee ja nosework.

    VastaaPoista
  6. http://laimeeta.blogspot.fi

    20-vuotias naisenalku höpöttää jokapäiväisestä elämästään. Postauksissa päähenkilöinä toimii neljä kuritonta koiraa, pari jättipupua, kissavanhus ja karvainen avomies.

    VastaaPoista
  7. http://mainiomanta.blogspot.fi/ 3-vuotiaan seropin ja 15-vuotiaan tytön puuhia. Paljon valokuvia ja koirakavereita! Mukana myös 10v rescue kissa ja akaattikotilo.

    VastaaPoista
  8. http://actingpocoyo.blogspot.fi/

    Nahkacollie sekä omistaja, sisältää paljon treeni- ja kisapostauksia, välissä hieman arkea tai pohdintoja/erikoispostauksia. Lajeina meillä rallytoko, toko, agility sekä sekalaisesti joitain muitakin :)

    VastaaPoista
  9. Hertta, Kerttu ja Martta

    Tämä blogi on kertomus kahden sosiaalisen ja vilkkaan kääpiövillakoiratytön sekä beauceron-pennun tassuttelusta läpi arjen ilojen ja edesottamuksien. Monipuolisesti erilaisia postauksia maustettuna kivoilla kuvilla!

    VastaaPoista
  10. Soopelisirkus

    Viisivuotias shetlanninlammaskoira Netta. Elämää ja harrastuksia, milloin mitäkin.

    VastaaPoista
  11. http://punainenvaltakunta.blogspot.fi/

    Shibakaksikon, eli kuningattaren ja prinssin, päiväkirja hovimestarin silmin. Blogi sisältää niin arkista höpöttelyä kuin myös koiramaailman filosofista ihmettelyä.

    VastaaPoista
  12. http://myynmaailma.blogspot.fi/

    Arkea ja kuulumisia 5kk labbispennun kanssa

    VastaaPoista
  13. http://thedogsofmylife.omasivu.fi
    2koiraan painottuva blogi. Kirjoituksia harrastuksista ja arjesta. Päätähtenä lähinnä samojedi jolla harrastuksena toko, näyttelyt ja vetäminen. Sivussa pyörii veteraani hovawart "the kotikoira"

    VastaaPoista
  14. Heklamaista.blogspot.fi
    Schipperken toilailuja arjen kuin harrastustenkin parissa. Päälajin virkaa toimittaa toko.

    VastaaPoista
  15. TemppuTaituri

    Sekarotuisen kodinvaihtajakoiran koulutusta, kuulumisia, DIY-ohjeita, temppuohjeita, kuvia ja paljon muuta!

    VastaaPoista
  16. Pinserimäistä blogi seuraa 2v kääpiöpinserin elämää harrastuksissa (agility & näyttelyt) Paljon koirakavereita ja kahden viikon päästä pentu Wii muuttaa meille. Eli pentumaista arkea ja pennun elämää myös luvassa.

    VastaaPoista
  17. http://pimeasade.blogspot.fi/

    4-vuotiaan lapinporokoirauroksen, sekä tämän omistajan, elämää ja treenailua valokuvien ja tekstien muodossa.

    VastaaPoista
  18. http://torekelpi.blogspot.fi/

    Kelpien ja corgin (harrastus)blogi (agility, veto, satunnaisesti näyttelyt ja paimennus), joskus juttuja arjestakin. Omistaja 22v käyttää aikaansa koirahieronnan opiskelun maailmassa, eli lihashuollosta myös tulossa juttuja jatkossa :)

    VastaaPoista
  19. http://dirtydoni.blogspot.fi/
    Kelpiemäistä menoa treenikentiltä ja ihan arkielämästä. Blogissa päätähtinä kelpie uros "Doni", pian 5v ja juuri laumaan liittynyt "Riski" 9vko.

    VastaaPoista
  20. http://kkuurakirsut.blogspot.fi/

    Kuurakirsut blogi kertoo Sodankylässä asuvan kaaosta aiheuttavan kaksikon, pk collie Justuksen sekä mittelspitz Mihkun elämästä niin tekstein kuin kuvinkin.

    VastaaPoista
  21. Mainostan tässä kerralla paria eri eläinblogiani :)

    http://better-to-be-together.blogspot.fi/
    Asiapainotteinen eläinblogi. Sisältö on hyvinkin laaja, mutta juttua tulee kirjoitettua varmaan eniten kissosita, koirista, jyrsijöistä ja herpeistä. Postailen melko harvakseltaan, sillä haluan hioa tekstit huippuunsa ennen julkaisua :)

    http://mms-hiirula.blogspot.fi/
    Meidän hiirulan sivut. Aika tuore blogi, joten tekstejä ei ole vielä ehtinyt kertyä montaakaan. Tarkoituksena olisi kuitenkin kirjoittaa hyvin kattavasti tietoa kesyhiiristä lemmikkinä, niiden terveydestä, hoidosta, kasvattamisesta, genetiikasta ja paljon muusta!

    http://matka-menneisyyteen.blogspot.fi/
    Matka menneisyyteen on blogi meidän bordercollie-pennun kehityksestä. Mukaan mahtuu kuvia, rotupohdintaa, treenijuttuja ja muita kuulumisia. Jatkossa aion kirjottaa myös laajemmin koirien kouluttamisesta ja koirien käyttäytymisestä.

    VastaaPoista
  22. http://laumajakarvanlahto.blogspot.fi ;)

    VastaaPoista
  23. Nyt on tiiäkö pakko, kun kerta bloginkin aukaisin ihan bloggerin kautta!

    Eli lifestylempaan suuntaan menossa, minut tuntien silti aika frettipainotteinen blogi jonka ympärillä pyörii neljä urosfrettiä sekä heidän sekopää mutsi.

    VastaaPoista
  24. niin ja se osoitehan oli se http://frettipeikko.blogspot.fi pahoittelen aivopierua

    VastaaPoista
  25. http://ristiturvatjarakki.blogspot.fi/
    Luna cockerin ja pupulauman normaalia arkea, harrastuksia ja kisoja :)

    VastaaPoista
  26. http://koiranelamani.blogspot.fi/
    Suomenlapinkoira Sirun elämää treeneissä, kotona ja reissussa. Tällä hetkellä mukana menossa myös Sirun viisiviikkoinen pentue. Blogissa esiintyy myös satunnaisesti animesarja Hopeanuoli.

    http://jajotainihanmuuta.blogspot.fi/
    Kaikkea sellaista, mitä toisessa blogissa ei juurikaan esiinny, esimerkiksi leffa- ja pelijutut.

    VastaaPoista
  27. http://sheltt.blogspot.fi

    Shetlanninlammaskoiran ja siperianhuskyn arkielämää, johon sisältyy agilitya, tokoa ja metsässä pyörimistä. :)

    VastaaPoista
  28. http://lifewhitdobermann.blogspot.com/

    Blogi kertoo nuoren rescuekoiran seikkailuista ja harrastuksista :)

    VastaaPoista

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !