keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Syyskuu tiivistetysti

5.päivä sain julkaista teille kaikille vihdoin ja viimein, että olemme mukana lemmikkiblogi portaalissa. Blogimme sisällössä tämä ei ole kamalasti näkynyt, vaikka olenkin yrittänyt hieman enemmän kirjoitella. Vielä ei ole onneksi tullut "pakko pakko" oloa kirjoittamisen kanssa ja on ollut kiva saada tekstiä pihalle. Lukijoita on tullut muutamia uusia tässä kuussa, ja haluankin toivottaa teidät tervetulleeksi lukemaan meidän juttuja. Oma intoni blogia kohtaa on noussut todella paljon tämän uudistuksen myötä, ja on ilo saada välillä myös kommentteja teiltä. Yritän parhaani mukaan kirjoittaa teille meidän arjesta, tottakai otan lukijoilta ideoita vastaan. Eli jos teillä on jotakin mielenpäällä, josta haluaisitte meidän blogista lukea, elä epäröi jättää kommentti kenttään ideaasi.
Kovasti haluaisin teitä myös kiittää, ja yritän järjestää teille vielä tämän vuoden puolella jonkunlaista arvontaa. Haluaisinkin kuulla mitä eläimiä lukijoilla on, jotta osaan valita pakettiin oikeita ja tarpeellisia asioita. Fretille tarkoitettuja juttuja on varmasti aika turha tuohon laittaa, sillä kovin monella lukijalla ei kyseistä eläintä ole.
Enemmän aiheesta voit lukea tästä.


Kävimme 19.päivä Linnunmäessä Kulloossa rokottamassa fretit. Eläinlääkärissä en viitsinyt kamalasti kuvailla, joten tästä en ole tehnyt erillistä kirjoitusta. Lähdimme siis matkaan kymmenen aikoihin, ja huomasimme melkein perillä oltuamme, että kello on todella vähän. Käytiin siinä sitten hetki pyörimässä kaupoilla ja bongasimme Peten Koiratarvikkeen. Toiveena oli saada kyseisestä liikkeestä ramppi suojat häkkiin, mutta valitettavasti kaikki oli loppu. Päädyimme kuitenkin ostamaan "pehmeät suojat" häkin tasoille. (Paketissa oli "laattoja" 2kpl, riippukeinu ja häkkiin kiinnitettävä lelu. Voin tästä tehdä erillisen postauksen teille, sillä nyt kuvia ei valitettavasti ole.
Rokotuksen jälkeen otimme Lisan kanssa Ameliasta muutamia kuvia, jonka jälkeen matkasimme Helsinkiin. Sieltä haimme freteille toisen playpenin, jotta saamme toisen Orimattilaan vanhempieni luo, niin näätä käyttöön kun äidin juttuihin. Mukana piti olla vain aitaus ja matto, mutta yllätykseksi huomasimme mukana tulleen myös kantokassin. Tuo oli siis erittäin hyvä diili.
Helsingistä matkasimme Vantaalle, jossa kävimme moikkaamassa Sallaa, ja heidän muutamaa näätää. Meillä oli ns. "vauva treffit", vaikkakin Osku ja Ramonen olivatkin mukana. Vauvat tulivat kivasti juttuun, ja saimme otettua muutamat kuvatkin.

Koda sai tässä kuussa oman hihnan, joka käytiin ostamassa Launeen mustista&mirristä. Poika sai myös olla mukana Faunattaren reissulla, kun kävimme ostamassa uusimmalle perheenjäsenellemme ruokaa lauantaina. Faunattareen on aina yhtä mukava mennä, loistava asiakaspalvelu on niin upeeta. Tulee aina ostosten ohessa juteltua niitä näitä työntekijöiden kanssa, ja frettejä he tykkäävät rapsutella aina.
Sunnuntaina saimme perheeseemme vahvistusta. Kun pieni nimetön muutti meille. Muutama päivä ollaan tässä nyt ihmetelty ja katseltu tuota pikkuista ja olemme kyllä erittäin tyytyväisiä, että haimme pojan kotiin. Terraarion sisustus on vielä hieman kesken, sillä toivoisin saavani terran takaosaan kallio jäljitelmän, sillä nyt tuo on hieman avara.

Syyskuussa saimme siis...

+ Kodalle uuden hihnat
+ Nimettömän liskon kotiimme
+ Näätä huoneen valmiiksi, lukuunottamatta kuvia jotka eivät vieläkään ole löytäneet seinälle.
+ Toisen playpenin, maton ja kassin(!!)
+ Pääsimme kahvittelemaan Sallan ja muksujen luo
+ Oskarille ja Ramonelle rokotukset, ja sen lisäksi Ramonelle implantin.
+ Kävimme leikkimässä muksujen kanssa Coco kaverin luona Lahdessa

- Kuu meni todella nopeasti
- Kylmät ilmat ovat alkaneet. (Tästä joku positiivisuus? = Näädät alkavat kasvattamaan talvipainoa pian)

Lokakuulta odotamme ehdottomasti viikon syyslomaa, jonka aikana pääsemme Finnish Ferret Festivaaliin.

Koska en ole tekniikan ihmelapsi, toivon teidän käyvän tykkäämässä Näätäklaanin facebook sivuja, jos haluatte nähdä videoita. Niitä en valitettavasti tähän postaukseen saa liitettyä. Tästä pääset sivuillemme :)

3 kommenttia:

  1. Sulla on tosi kivoja nämä kuukausikoosteet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että näistä pidetään :) Pidetään siis tästä jatkossakin kiinni. Pieniä muutoksia tuli edelliseen koosteeseen, kun lisäilin + ja -, ja mitä seuraavalta kuulta odotamme.

      Poista
  2. Kylmät ilmat = hyttyset kuolee! Voitto! :D Meillä on hyttysiä huhtikuussa pitkälle syksyyn, mutta voi sitä ihanuutta kun tulee kylmemmät ilmat, hyttyset vain vähenee ja vähenee.. :)

    Meillä on vielä kanijengi ulkosalla, vaikka on lokakuu. Saa nähdä milloin se uhkaa hallaa tyrkätä, niin siirtää sitten töpöjengi sisälle :)

    VastaaPoista

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !