Mitä fretti harrastus minulle on antanut? Kiinnostuin freteistä jo monta vuotta sitten alunperin äitini kautta. Vuonna 2008 meillä oli ensimmäinen Ukko fretti. Äitini sai kuitenkin pahoja astma oireita pojasta, jonka vuoksi jouduimme tuosta nalle karhusta luopumaan. Ukko oli mitä kiltein ja luppanin fretti. Pienessä ajassa se sai sulatettua sydämmeni. Vaikka Ukko muuttikin meiltä pois, se sai jätettyä frettimäisiä tassunjälkiä sydämmeeni. Ilman tuota eläintä en varmasti olisi nyt tässä. En varmasti olisi osannut tutkia ja oppia näin paljon.
Vuonna 2011 meille muutti Fria, ja noin pari kuukautta sen jälkeen perheeseeni muutti Ramone. Äitini oli saannut siedätettyä astmaansa, joten enää niin isoja oireita ei tullut. Olimmehan kerinneet tuossa ajassa muuttamaan pienestä kolmiosta isoon kaksi kerroksiseen omakotitaloon. Tämä ei kuitenkaan tarkottanut, ettei astma reaktioita olisi tullut. Yritimme keksiä niihin ratkaisua.
Ramonen on ollut matkassa monessa eri elämäntilanteessa. Neljän vuoden aikana on kerinnyt tapahtua paljon. Allekirjoittanut on rypenyt suossa, noussut ylös kukkulalle, ja miettinyt koska taas tipahdetaan. Vaikka kaikki asiat eivät ole aina menneet niin kun olisi toivonut, ja joitakin asioita olisi voinnut muuttaa on tuo pieni näätä ollut suuri ihme. Se ihme jota on voinnut mennä halaamaan ja pusuttamaan kun siltä on tuntunut, se jolle on voinnut sanoa asioita jotka eivät ole muille kantautunut. Ramonen on jotakin niin rakasta ja ainutlaatuista. Sanotaan, että "koira on ihmisen parasystävä" mutta voin sanoa, että niin voi myös frettikin.
Olen oppinut paljon freteistä. Kokenut niitä hyviä, kun huonojakin asioita. Yksi parhaimmista saavutuksista on Oskari. Kun se meille noin vuosi sitten tuli, sain kokea monia tunnetiloja. Välillä tuli mietittyä mitä mä teen, ja seuraavana päivänä oli voittaja fiilis "Jes ehkä me joskus ollaan vielä siinä pisteessä, että tuo eläin luottaa meihin ja tuntee olonsa turvalliseksi". Eläintä hakiessa en tiennyt mitä meillä on vastassa, tiesin vain jotakin mitä olin sähköviestien ja puhelun perusteella kuulut. Me saimme kitkettyä tuosta eläimestä parhaat puolet esiin, ja kovalla panostuksella saatu kelpo näätä. (Oskarista on tulossa viikonlopun aikana tekstiä ulos)
Olen saannut harrastuksen myötä paljon uusia kavereita. Nämä on niitä kavereita, joille voit selittää niin paljon freteistä kun jaksat ja ne tietävät just mistä sä puhut. Ne ei tuomitse tai sano, ettei niitä kiinnostaisi, ne juttelee sulle samoja asioita. Näätä kavereiden kanssa sua yhdistää joku. Fretti näyttelyt on yhtiä asioita, mitä odotan aina paljon. Joitakin ei muualla pysty näkemään, joten nuo päivät on mahtavia. Siellä on vain niitä samanlaisia kun sä, te ootte kiinnostuneet just samasta asiasta.
Lyhyesti sama, olen kohdannut mun elämäni eläimen. Olen saannut paljon uusia kavereita, ja luotua myös niitä ystävyys suhteitakin. Oon saannut paljon kokemusta, ja oppinut monia asioita. Oon onnellinen, että mulla on näin hieno mahdollisuus annettu.
Oon myös kiitollinen tästä kaikesta mun äidille, se antoi mahdollisuuden Ramonelle, se antoi mahdollisuuden mulle, näyttää mihin mä pystyn, vaikka välillä sitten huteroiden. Äiti on kannustanut mua, ja auttanut tekemään päätöksiä. Jos sä äiti luet tätä haluun vielä kiittää, ilman sua en usko että mulla olisi puoliakaan tästä mitä nyt on! <3
 |
| Kuva alkuvuodesta 2012 |
Karvaurpot <3
VastaaPoista<3
PoistaItse olen aina ollut todella eläinrakas. Sitä huomaa, että mitä vanhemmaksi tulee, niin eläimillä on itselleni aina eräällä tavoin yhä suurempi merkitys. Perheeseemme kuuluu koiria, kaneja kissoja ja kanoja - jokaisessa on jotain erityistä. Tämä on perheeni ja elämäntapani.
VastaaPoistaSairastuin muuten aikoinaan 19-20 vuotiaana todella vaikeaan allergiseen astmaan. Sairaus tuli todella rajuna samantien, joten oli pakko itku kurkussa luopua koirasta - kestin vuorokauden ilman sitä, kunnes haimme sen takaisin! En ikinä unohda sitä.. eikä varmasti koiran "uusi" perhekään joka sai katsoa kun edellinen omistaja hakee koiran takaisin, vollottaen räkä poskella :'D
Vaan astma oli, joten elämä oli melkoista koiran kanssa. Kuitenkin astma lopulta alkoi antamaan periksi. Se muuttui lieväksi allergiseksi astmaksi, sitten astmaksi ilman allergiaa. Sitten rasitusastmaksi ja lopulta paranin siitä! Vuhuu! Ja niinhän näintä eläimiä nyt sitten on.. ;)