torstai 1. helmikuuta 2018

Tammikuu - tiivistetysti

Toiveista, haaveista ja tavoitteista huolimatta, kerkesin Tammikuussa kirjoittelemaan ihan liian vähän. Tein itse enemmän iltavuoroa, kun oli tarkoitus. (3/4 viikkoa) Olin kaksi viikonloppua pois kotoa kokonaan, ja olenkin yrittänyt pyhittää kaiken vapaa-ajan omiin juttuihin.
Tämäkin tiivistelmä tulee hieman myöhässä, kun kaikkeen ei vaan valitettavasti riitä aika.

Tammikuussa kerkesikin tapahtua paljon. Olen todella tyytyväinen tämän vuoden aloitukseen, pahempia murheita ei meillä ollut, mutta iloja sitäkin enemmän.

HOITO FRETIT
  • Joulukuun puolella meille tuli hoitoon Aavan äiti Hoshiko sekä Torito fretit. Kaksikon kanssa kaikki meni todella kivasti, ja vaivattomasti. Viikon hoitojakso päättyi 6.1, kun kaksikon "vanhemmat" palasivat pieneltä lomalta. 
  • 5.1 sain myös viestin, jossa kysyttiin pidempää hoitopaikkaa kahdelle fretille. Ja niin meille tuli 7.1 Sofia ja Nestori, jotka lähtivätkin viime perjantaina kotia. Kaksikko kerkesi olemaan meillä melkein kolme viikkoa.
    Voin nyt todeta, että nämä neljä viikkoa riitti ainekin hetkeksi. Vaikka kuinka kiva onkin ottaa hoitoon frettejä ja auttaa ovat nämä hoitojaksot aina yhtä rankkoja ja väsyttäviä. Kaksi täysin eri laumaa, sen lisäksi että meillä on ollut Nitro kiimassa, ja olemme joutuneet vähän erottelemaan omaakin porukkaa. On ihana olla vain oman poppoon kanssa pitkästä aikaa, eikä olohuonekkaan ole täytetty playpeneillä, ja mitä erikoisimmalla ratkasuilla.

                                MUUTA
  • Viime vuonna oli tarkoitus koota frettien menoja tänne blogiin, mutta blogi tauosta, ja muusta kiireestä johtuen kulujen kirjaus jäi todella vähälle. Tuntui vaikealta tulla jokaisen ostoksen/menon jälkeen kirjoittamaan niitä blogi sivuille, joten tänä vuonna päätin ottaa käyttöön vihkon. Koska pelkkä menojen kirjaus tuntui tylsältä tyhjille vihkon sivuille, päätin tehdä freteille oman Bullet Journal "kirjan", johon sain ideani monilta bloggaajilta, jotka tekevät itselleen Bullet Journalia. Ja ainekin toistaiseksi vihko on toiminut hyvin, ja tykkään itse riipustaa sinne asioita, ja piirrellä kuvia. Vaikkaakaan en ole kovinkaan lahjakas tälläisissä asioissa. Olen huomannut tämän auttavan todella paljon, ja helpottaa myös varmasti Joulukuussa, kun teen tänne blogin puolelle tiivistelmää koko vuodesta. Enemmän vihkosta ja sen sisällöstä on tulossa Helmikuussa, kun kokoan tälle idealle ihan oman postauksen.
                                ELÄINLÄÄKÄRI
  • Tammikuun alussa Aava kävi BAER kuulotestauksessa, johon itse en valitettavasti päässyt mukaan, sillä olin aamuvuorossa.
  • 29.1 maanantaina taas Nitro sai implantin. Pojan kiima on edennyt nopeasti, muuten olisimme selvinneet pitempäänkin mutta Nitron kova tahto alistaa muita on ikävää ja täten olemmekin joutuneet pitämään hieman porukkaa erillään. Nitronkaan eläinlääkäriin en päässyt mukaan sillä olin iltavuorossa, onneksi Tomi on mukana tässä näätä-harrastuksessa ja ajeli kaverinsa kanssa Linnunmäkeen Kullooseen.

                      NÄYTTELYT
  • Tammikuussa oli kaksi näyttelyä, jossa toisessa olinkin järjestäjänä. Fantastic Ferret - goes Jungle meni todella kivasti Jax oli tuomarin suosikki, Aava ja Ramonen olivat luokkiensa ensimmäisiä, Aava paras pastelli ja Ramonen valioitui. Kyseisestä näyttelystä voit lukea lisää tästä.
  • Viime viikonloppuna olimme Virossa Winter Wonderland Ferret Showsa, joka järjestettiin Pet Centerissä. Tuomarit olivat saapuneet Slovakiasta.
    Menimme jo perjantaina yöksi fretti ystäville ja vietimmekin Vantaalla koko viikonlopun. Näyttelyn saavutukset meidän osalta tulivat täysin yllätyksenä (niinkuin aina), mutta tällä kertaa tuntui, että hain palkintoja ihan sumussa, ja olin vaikea tajuta mitä oikeasti oli tapahtunut. Nitro oli tuomarin suosikki ja Jax Paras soopeli, Luokan I, Paras seniori ja BEST IN SHOW! Ja samalla viimeinen puuttuva I palkinto tuli saavutettua, joten Jaxilla on nyt valiomahdollisuus.
MENOT
Menoja tuli tässäkin kuussa ihan reilusti, hieman ehkä liikaakin. Shoppailin tässä kuussa näädille "turhuuksi", ja osan menoista olisi voinnut hyvin jättää välistä, mutta ehkä ensi kuussa paremmin
RUOKA
Sydämmet 13pkt/3,9kg (300g pötköt)  = 17,38€
Kivipiira 4pkt (n. 4kg) + Kalkkunan jl. 15pkt/4,5kg (300g pötköt), br jl. 2pkt n.1kg =32,61e./Rahula
1kg Jauhellihapullat & 4prk purkkiruoka 9,70e/Musti&Mirri.
 Nutriplus 11,50e/ Kärkkäinen
= 71,19€ 
     ELÄINLÄÄKÄRI
Baer kuulotestaus 60e/ Aava>
Nitron implantointi 118,65e/Linnunmäki
= 178,65€
MUUTA 
Pelletti Vapo 6,95€/16 lirtaa - Prisma (x2) = 13,90€
Valjaat 15e
Boksi ja Playpenin alusta 50e
Kakka-alustat Rachiner 9,50e/30kpl - Kärkkäinen
= 88,40€

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista luettavaa tällaiset kuukauden tapahtumat🖒

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus olisi koota jokaisesta kuukaudesta tälläinen :) Kiva kuulla, että olet tykännyt.

      Poista

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !