Viime vuosi oli pitkästä aikaa surullisin ja ikävin hetkeen. Muutaman kerran taisin puhua ystävän kanssa fretti harrastuksesta todetakseni vain, että "vittu mitä paskaa". Ei siksi, että eläimissä olisi mitää vikaa, vaan siksi että oon ollut äärettömän surullinen kun jouduimme luopumaa Oskarista, Jaxista ja Kodasta.
Mun on tehnyt mieli heittää hanskat tiskii, ja sanoa kiitos nyt riittää. En ole pystynyt nauttimaan samalla tapaa mistään fretteihin liittyvistä asioista kuin aiemmin, inspiraatio ei ole riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Tiedostan tottakai, että nämä ovat eläimiä ja aina jossakin vaiheessa tulee se hetki kun on sanottava hyvästit, mutta kolme kertaa kolmen kuukauden sisään oli liikaa.
En olisi koskaan voinnut kuvitella kuinka rikkinäiseksi voi tulla eläinten menetyksistä. Kirjotin Jaxin kuoleman jälkeen, kuinka toivon ettei mun tarvitsisi kirjoittaa pitkää aikaa enää klaanin jäsenistön menehtymisistä, ja meni joitain viikkoja kun Kodasta aika jätti.
Olin äärettömän surullinen kohdatasseni läheisimpiä ihmisiä, jotka olivat lähinnä huolissaan siitä eikai meille ole tulossa nyt uutta pentua. Olin aivan hiton vihainen jokaiselle joka suolti suustansa jotain typerää ja idioottimaista. Fretit ovat kuitenkin olleet lähes 10v meidän joka päiväisessä elämässä.
Ajattelin kuinka pahalta tuntuu mennä tapahtumiin vaikka pojat olivatkin jo jäänneet eläkkeelle näyttelyistä. Sitten tulikin pian ilmi ettei tapahtumia ole tulossa. Se oli hetkellisesti itselle enemmän kuin iso helpotus. Ei tapahtumia, ei ihmisiä, ei ehkä niin paljon kysymyksiä. Kysymyksiä tuli, ei onneksi paljon. Muutamille lähimmille sain kerrottua heti. Yhden ystävän kanssa puhuin puhelimessa, hetki sen jälkeen kun löysimme Oskarin.
Jokaisen menetyksen jälkeen olen mennyt hetkelliseen shokkiin, sen jälkeen on tullut pohjaton suru. Ja vaikka pian ensimmäisestä menetyksestä on vuosi, tuntuu olo todella tyhjältä.
Pikkuhiljaa sitä alkaa taas kaivata näyttelyiden pariin. Kaipaan niitä ihmisiä, iloja, onnen kyyneliä ja hyviä hetkiä.
Meillä oli myös viime vuosi pennuton vuosi karvalapsien osalta, mutta meidän perhe kasvoi yhdellä pienellä kaksijalkaisella joka täyttää pian puoli vuotta. Tässä on alkanut tulemaan pientä karvalapsi kuumetta myös, ehkä tänä vuonna meidän perhe kasvaa taas karvaisella pienellä? 🙄 Aika näyttää, mutta tällä hetkellä enemmän kun mitään sitä kaipaisi ja tarvitsisi pieniä käpäliä, jotka saisivat taas muistuttamaan miksi fretit ovat olleet mulle niin äärettömän tärkeitä.
Meidän arkea voi seurata instagrammissa @uuden.edessa & @naataklaani 🤍
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !