lauantai 15. maaliskuuta 2014

Tassut kohti tulevaa

Aloitettaisiinko, vaikka Tammikuusta. Miksi meitä ei näkynyt Westissä, vaikka olimme sinne ilmoittautuneet ? Marraskuun viimeinen lauantain, kun olimme tulossa Capitalista kohti Lahtea, sain puhelun papaltani, joka oli joutunut sairaalaan. Papallani oli jonkun aikaa ollut päänsärkyä, jonka takia hän hakeutui sairaalaan kuvauksiin. Puhelussa hän kertoi, että aivoista oli löytynyt jotakin, pieni kasvain, joka olisi tarkoitus leikata Tampereella. Toisin kuitenkin kävi, Joulukuun alussa papalleni tehtiin paljon tutkimuksia, syöpä oli levinnyt laajalti, niin laajalti, että pian sain tietää että Joulu 2013 tulisi olemaan viimeinen. Joulun vietin pappani kanssa. Tuli Tammikuu, ja näyttely viikonloppu lähestyi, torstaina minulle nousi 38-39C kuume, jonka takia jouduin jäämään pois. En valitettavasti voinnut tulla näyttelyyn edes puolikuntoisena, koska tiesin papallani olevan vain vähän aikaa jäljellä, eikä sytostaatti hoitojen takia, minun ollut myöskään hyvä mennä kipeänä katsomaan pappaani. Pääsin vasta seuraavan viikon keskiviikkona ensimmäisen kerran kouluun, koska kuumeiluni kesti. Toisinaan minua harmittaa suunnattomasti, etten päässyt näyttelyyn, kun sitä niin kovin odotin, mutta uskon, että tervehdyin nopeammin, ja sain viettää rakkaani kanssa muutaman päivän enemmän. Helmikuun 9. päivä pappani ei enään jaksanut, vaan syöpä voitti terveen 55vuotiaan, työssäkäyvän, lenkkeilevän perusterveen miehen. Ikävä on todella kova, koska pappani oli minulle enemmänkin, kuin toinen isä !
 Ihanat kevät ilmat ovat saapuneet, jos näin voisi sanoa, aurinko paistaa ja lumet ovat sulaneet. Harmittaa vain niin paljon, etten kunnolla pysty näistä ilmoista nauttimaan, olen taas kipeänä kuume-flunssa yrittää kovasti voittaa ja tulla taas. Ramonenin kanssa on nyt pikkusiskoni saannut olla, sylitellä ja talutella, kun flunssassa en itse viitsi frettiä hoitaa, koska ihmisen nuha voi tarttua myös frettiin. Ramonen on siirtynyt taas ulkohäkin puolelle, ja minulla on paljon suunnitelmia näin kevääksi. Haluaisin saada säästettyä rahaa uuteen häkkiin, jota voisimme laajentaa äitini miehen kanssa, niin että saisin enemmän virikettä. Nämäkin ovat vasta suunnitelmia, mutta toivottavasti kuitenkin toteutus kelpoisia. Häkin laajennuksesta olemme onneksi jo puhuneet ennen talvea, joten uskon ja todella toivon, että edes sen toteuttaisimme.
Olen puhunut teille myös, että meidän ruokalautanen on täysin muuttunut. Meillä ei enään syödä nappulaa, vaan olen täysin siirtynyt raakaruokinnan puoleen. Luulin ennen, että raa`alla syöttäminen olisi todella aikaa ja rahaa vievää, mutta iloksi yllätyin, että eipä se pussin päälle käy edes opiskelijalla, kun yhtä frettiä syöttää. Tällä hetkellä minulla on ollut käytössä kerran päivässä ruokinta, mutta voi olla, että alan tässä keväämmällä kun saan pakastimen tyhjäksi, muokkaamaan ruokalistaa. Ruuan määrää, sekä kahden annoksen päivä rutiiniin, jotta joka päivä saisi sekä luita, että muuta. Aluksi Ramonen nirsoili, joidenkin kohdalla mm. siivet, eivät meinaa mennä, sekä mössö (broileri tai kallkuna + rasva + lisäravinteet), mutta pikkuhiljaa niitäkin on opittu syömään. Otettiin tuossa muutama viikko sitten hieman takapakkia, kun lähdin reissuun muutamaksi päiväksi, ja jätin pojan äitini ja siskoni hoidettavaksi. Lautaselta ohjeista huolimatta, löytyi nappulaa kun pääsin kotia, ja sepä vasta herkkua olikin vaikka senkin kanssa alkoi aiemmin nirsoilla. Nappula on nyt kaapissa, ja siellä se pysyy jossei nyt mitään kovin kummosta pääse tapahtumaan. Olen huomannut että painoa on tullut hieman lisää, joka on todella hyvä, koska Ramppa on aina ollut tosi pieni kokoinen.
Suunnitelmia tulevaan. Ylemmiten kerroinkin jo ruoka-lautas asiaa, mutta myös muita suunnitelmia tältä vuodelta on. Ulkohäkin mahdollinen laajentaminen, joka sekin tuli jo ylempänä sanottua. Ilmoitin Ramonenin Kesäkuussa järjestettävään Tammerferrettiin, sekä olen hieman kiikun kaakun, menemmekö ensi kuussa Pet expoon, joka sekin selviää, kun saan tiedon pääseekö kaverini lähtemään kanssani, sillä junalla en yksin osaa mennä, enkä autokyytiäkään saa hoidettua. Tänä vuonna keväämmällä meidän olisi myös tarkoitus mennä pojan kanssa erääseen eläinkauppaan taas, kertomaan hieman millainen lemmikki fretti on, sekä viettämään muuten vain mukava päivä. Muita suurempia suunnitelmia ei ainekaan vielä ole laitettu lukkoon.
Kirjoitin tämän kirjoituksen jo eilen 14.3.2014, jolloin oli oikein keväinen ja ihana sää. Tällä hetkellä täällä Orimattilassa on paljon lunta ja pieni pakkanen, pahoittelut :)











2 kommenttia:

  1. Voisitko tehdä joskus kysymyspostauksen ? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideasta, voin kyllä tehdä ja toteuttaa sen mahd. pian :)

      Poista

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !