sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Vastauksia kysymyksiin

Olisiko jotain hyviä vinkkejä ihmiselle, joka ei ole koskaan käynyt frettinäyttelyssä? Uskaltaako tulla mukaan?- Rohkeasti vaan mukaan, näyttelyissä on todella mukavia ihmisiä, jotka auttavat parhaansa mukaan. Näyttelyyn tultaessa saat numeron, joka kiinnitetään kuljetusboksiin, sekä näyttely lomakkeen. Seuraat vain tuomareiden pöydällä olevaa numerointia, ja vaikka muutamaa frettiä ennen omaasi, tarkistat vielä, että korvat ovat puhtaat tms. Näyttelyissä on kantajat, jotka hakevat fretit bokseissa, ja vievät tuomarille, joten sinun ei tarvitse tehdä oikeastaan muuta, kuin huolehtia siitä, että fretti on boksissa oikeaan aikaan.

Onko olemassa mm. vaikka jotain kalenteria, mistä näkee tulevat tapahtumat, vai miten tullaan kutsutuksi näyttelyihin?- Suosittelen seuraamaan Suomen Fretti liiton facebook ryhmää, sinne näyttelyjärjestäjät linkkailevat tulevia tapahtumia.

Sopiiko sua tulla nykäisemään joskus hihasta, jos näyttelyissä nähdään?- Ehdottomasti saa, tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja rupatella niitä näitä. Rohkeasti vain.

Oletko ajatellut hankkia lisää frettejä?- Olen, muutaman vuoden haaveena on ollut pastelli tai suklaa tyttö. Voi olla, että tänä keväänä myös tuo haave tulee toteen.

Osaavatko Oskari ja Ramone temppuja?- Ei oikeastaan. Aitauksesta Ramonen osaa tarrata kädellä kiinni, muuten en ole opettanut mitään.

Mikä freteissä kiehtoo ?- Frettien luonne ja olemus. Meillä on aikasemmin ollut jos jonkinmoista eläintä, mutta tykkään siitä että fretit ovat sosiaallisia ja pyörivät jaloissa. Jos vertaan häkkieläimiin, näiden kanssa on paljon enemmän tekemistä. Fretin ulkonäkö on myös mahtava, ja ihmiset jotka näitä eläimiä harrastavat ovat mukavia. 

Paljon ne maksaa?- Standardi hinta on 350e, joka sisältää rekistöröinnin, sirutuksen, sekä eläinlääkärin tarkastuksen.

Onko sun freteillä oma huone?- Ei ole, mutta toivon, että syksyllä sellainenkin mahdollisuus olisi.

Haluutko joskus muita eläimiä, tai mitä sulla on aikasemmin ollu?- Ehkä joskus, mutta nyt ei ole vielä suunnitelmissa perheenlisäystä kun fretti rintamalla. Koira, kissa tai joku lisko olisi kiva. Meillä on ollut deguja, chinchilloja, hamstereita, ja tällä hetkellä vanhempien luona kaksi kilpikonnaa, koiranpentu, kissa ja äitillä on kolme pupua.

Lempivärisi?- Ehkä vaaleanpunainen, tykkään sisustuksessa harmaan eri sävyistä ja valkoisesta. En käytä myöskään vaatteissa kovin värikkäitä värejä.

Kolme lempieläintä?- Fretti, kissa ja koira. Fretit ovat todella sosiaallisia ja ehdottomasti mulle oikea eläin. Kissoja meillä on ollut lähes aina, samoiten koiria. 

Oletko tyytyväinen tämänhetkisen elämäntilanteeseesi?- Olen, tällä hetkellä asiat eivät voisi olla paremmin.

Kuinka usein käyt näyttelyissä?- Pyrin pääsemään jokaiseen näyttelyyn mukaan, tosin jos näyttely on kovin pitkälle, pohdin yhdessä Tomin kanssa mennäänkö vai eikö mennä.

Minkälaisilla tavoilla keräät lukijoita blogiisi?- En oikeastaan mitenkään, hyvin harvoin mainostan tätä blogia missään.

Oletko koskaan miettinyt että ottaisit esimerkiksi käärmee lemmikiksi?- Liskoa olemme miettineet poikaystävän kanssa, mutta käärmettä ei. Pelkään jokseenkin käärmeitä, jonka takia en niitä tahdo asuntooni. Liskonkaan hankinta ei ole suunnitelmissa vielä, ehkä joskus.

Asutko yksin?- Olen kirjoilla vielä vanhempieni luona Orimattilassa, mutta olen asunnut melkein puoli vuotta poikaystäväni luona Orimattilassa.

Kuinka vanha olet?- 17, täytän kesäkuun alussa 18.

Lempiruokasi?- En oikein tiedä. Tykkään syödä erillaisia salaatteja ja kotiruokaa. Herkuista, ehkä torillat tai tacot.

Oletko kiinnostunut koirista?- Olen, meillä on vanhempien luona 7kk ikäinen rotweileri. Haluaisin, ehkä sen kanssa joskus harrastaa jotkakin. Mummon koiran kanssa olen käynnyt muutaman kerran mätsäreissä.


2 kommenttia:

  1. Tää postaus oli mukavaa luettavaa!

    Blogisi on arvosteltu: http://vilmaadalinnea.blogspot.fi/2015/02/blogeja-osa-1_10.html

    VastaaPoista

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !