lauantai 27. kesäkuuta 2015

Ei kolmatta, ilman neljättä..

Viime viikolla pääsin kertomaan, että meille on tulossa fretti puolelle perheenlisäystä. Tyttö matkaa Suomeen 7.7, eli alle kahden viikon päästä. Olen muutaman viikon sisällä käynnyt katsomassa ystäväni n. 10 viikkoista muksua, ja tällä viikolla meillä kävi kylässä pieni tyttö.
Olen pitkään ollut albiinoja vastaan, ne ovat olleet pelottavan ja ruman näköisiä, kunnes eräs ihminen sai pääni käännettyä syksyllä ja albiino rakkaus alkoi tuntua jo siedättömältä. Tänään päätin kertoa teille vielä toisen ilo uutisen, jonka päätöstä mietin hartaasti hetken.  Mutta jonka voin teille nyt onnellisena kertoa. Meille matkaa päivä Amelian Suomeen tulon jälkeen Tanskasta albiino uros. Hän on Milkyways ferretsin kasvatti, ja pieni prosenttinen hybridi. (= Hänessä on siis 12,5% villiä verta) 

Olen niin innoissani tästä, etten enää malta odottaa muksujen kotiin tuloa. Valjaita pitää hankkia vielä yhdet, sekä neljäs hihna. Olen tekemässä postausta myös meidän uusista ulkoilu varusteista ehkä ensiviikolla. Muutamia uusia vauva leluja on tullut hankittua. (Juuri yksi päivä voivottelink kuinka frettien tavaroita tulee jo ovista ja ikkunoista)  Mutta pitihän muksuille hankkia jotain uuttakin. Vielä olisi tarkoitus ommelle Marraskuussa ostamistani kankaista jotakin kivaa pennuille.

Tulen kertomaan teille myöhemmin lisää uusista tulokkaista. Nimen keksiminen on tuottanut hieman harmaita hiuksia itselleni. Muutamia varteenotettavia nimiehdotuksia on, mutta voisin ottaa teiltä lukijoiltakin vielä ehdotuksia kommenttikenttään. Minkä nimiseltä poika näyttää?

1 kommentti:

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !