tiistai 28. heinäkuuta 2015

Tiivistelmä näätä kakaroista..

Muksut ovat olleet meillä nyt pari viikkoa ja osaan hieman jo avata teillekkin millaisia riiviöitä meille on oikein muuttanut.
Toissa viikolla kävimme Linnunmäessä rokottamassa Amelian ja Kodan, sekä hakemassa varmuuden vuoksi koko konkkaronkalle strongholdit. Paljon olin kuullut hyvää palautetta, mutten koskaan ollut eksynyt tuonne. Palvelu oli loistavaa, ja paikka oli ihan erillainen kun esim. Lahden kunnan eläinlääkärillä, Päijät-Hämeen eläinlääkärillä tai Univetilla. Meidän ei tarvinnut ostaa erikseen omaa nutriplussaa, ja eläinlääkärillä ei ollut kiire vain tunkkasta rokotuksia vaan käsitteli muksut ensin, katsoi perus jutut jonka jälkeen syliteltiin hetki ja rokotukset alkoivat.

Amelia on hyvinkin persoonallinen kaveri, joka erottuu mielestäni suuresti muusta laumasta. Amelia on kaikista riehakkain, joka sählää eikä aina osaa lopettaa oikeassa kohtaa. Juuri äsken sain hammasta "silmäpussiini", kun likan oli pakko hyppiä sylissä ja kops hampaat osuivat väärään kohtaan. Amelia on myös äitintyttö, syliin on päästävä, ja aina naama suoraan kasvoille. Yleensä Amelian sylissä ollessa se "hyökkii" naamalle, jotta pääsisi pusuttelemaan ja antamaan hammasta. Äitin päätä on kiva kirputtaa suihkun jälkeen, jonka aikana etitään myös korvaa, johon voisi reijittää muutaman reijän.Amelian mielesta vesi on ihan ok, ja suihkussa voi välillä yrittää pikkasen kastella itseään. Ruoka syödään lautaselta, ja vettäkin voi juoda ihan normaalisti. Amelia on kova ottamaan Oskarista mallia, yksi päivä ne yhdessä kiipeilivät mitä ihmeellisempiä reittejä yhdessä. Yritän lisätä vauvojen sivuille painonseurannan, josta voitte katsoa miten meillä kehitytään.

Koda talon hurja hybridi, poppoon toisiksi rauhallisin kaveri. Koda on oikein miellyttävä vauva, joka osaa käskystä lopettaa, sekä rauhottua syliin. Koda omaa huonot radioyhdeydet, eikä anna tuon ominaisuuden jäädä huomioimatta. Hän sähisee välillä meille ihmisille, vaikkei mitään olisi tapahtumassa, ruokakupilla hänen pitää saada omansa, leikkiessä hän saa antaa köniin kaverille, mutta kaveri ei saa antaa takaisin. Koda rakastaa vettä, ja suihku on yksi parhaimmista asioista kotona. Vesikupista ei voi vaan juoda, vaan sukeltelu on kivaa. (Kupin koolla ei ole väliä, tämä onnistuu myös pienessä purkissa). Kodan mielestä kaikkien näätien rakastama nutriplus oli alussa ällöttävää tahnaa, kunnes sitä opeteltiin syömään niin että koko näätä oli tahnassa. Namit menee ja masu kasvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !