maanantai 28. joulukuuta 2015

Kuulumisia ja joululahjoja

Tänään otettiin hieman uusia kuvia poppoosta, kun löysin "kadoksissa" olleen muistikortin pitkästä aikaa. Olihan se niin vaikeassa paikassa, kun avopuolison tietokonepöydän koriste kupissa. Pitkään kadoksissa oli myös puntari, joka taasen löytyi siivouskomeron lattiatasosta. (Jos jossain olen hyvä niin tavaroiden hävittämisessä)

Joulu laitettiin pakettiin. Näädät lähtivät Lammille jouluaattona ja palautuivat koti kulmille joulu päivänä. Me unohdettiin kokonaan käydä ostamassa joulu tiput poppoolle, mutta onneksi Paula toi mukanaan viime tiistaina muutaman ison hiiren kiitokseksi, kun lainattiin hänelle playpeniä.
Mulla on ollut tapana muistaa aina jouluisin myös karvasia kavereita. Joka on yleensä tarkoittanut sitä, että perheen koira(t) ovat saanneet luun tai muutaman, ja näädät lelun ja nameja. Tänäkään vuonna ei unohdettu nuita karvasia, olivathan olleet sen verta kilttejä koko vuoden. Koira sai luunsa, ja näätä poppoo äidiltäni kiipeily telineen (lintu lelu löytyi myös paketista), jota tosin emme ihan kokonaiseksi kasanneet, olisi muuten ollut himppasen liian korkea. Hiiri on telineestä jo irrotettu jonka lisäksi pojat yrittivät ilmeisesti kaivaa Kiinaan. Hieman kangas röpsöttää, mutta teline on vielä pystyssä. Me taasen ostimme tuolle klaanille Kärkkäisen alesta pedin, sekä kävimme shoppailemassa Lahtelaisessa Karvapallossa muutaman lelun, sekä nameja. Jospa taas hetken maltettaisiin olla ostamatta näille yhtään mitään. Leluja kun on kaapit pullollaan. Tuoko teillä pukki joululahjoja karvakorville?

1 kommentti:

  1. Miun ei pitänyt hankkia otuksille mitään, mutta sitten Stockmann meni lopettamaan eläinosastonsa... ;) Tytöt saivat sitten uuden pedin ja Miikkis luksusviltin, nameja ja ahmimisenestokupin - joka on myös frettien ahkerassa käytössä, kun siitä on kiva kalastella nappuloita. Lisäksi äiti oli laittanut namipaketit Mihailille ja tytöille, ja siskoni oli käärinyt pakettiin vauvojen makuupusseja pienille :)

    VastaaPoista

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !