maanantai 28. joulukuuta 2015

Some siellä some täällä, me ollaan joka paikassa

Aikasemmin olen postannut aika paljon näätä kuvia omalle instagram tilille, mutta koska kaikki eivät välttämättä jaksa koko ajan fretti kuvia katsoa päätin tehdä meidän blogimme oman tilin. Sinne yritän päivitellä puhelimen saloista kuvia. Nyt on paikka, jonne voin ladata niin paljon näätä kuvia kun jaksan, eikä kenenkään tarvitse päällistellä tämän omistajan naamaa (ainekaan paljon). Tervetuloa siis seuraamaan meitä nimimerkillä Naataklaani.
Yritän myös jonkunlaista englannin kielistä tekstiä saada kuviin aikaseksi. Katsotaan jääkö tämä vain muutaman kuvan kokeiluun, vai jatkanko myöhemminkin. Olen meinaan tosi huono englannissa, ja jotenkin sitä tulisi kehittää joten tässä voi olla hyvä kokeilun ja harjoituksen paikka.
Tässä voisi olla yksi uudenvuoden lupaus, opettele englantia ensi vuonna sen verran, että loppuvuonna ei tarvitse koko ajan kysyä tulkki apulaisilta "Meneekö se näin", "Mikä on omena ja mikä on kana". Okei ehkä perus sanasto on jotenkin hallinnassa, mutta pientä kielioppia ja sanaston monipuolistamista voisi harjoitella, sekä luottamaan itseensä tuon englannin kielen kanssa.

FACEBOOK - INSTAGRAM - PETSIE - LEMMIKKI BLOGIT
Mistä teidät löytää? Jätä kommentti boksiin raapustus.



5 kommenttia:

  1. Meidän lauman löytää blogista: http://paarynaelain.blogspot.fi/

    Facebookista: www.facebook.com/haisunaatamihail
    https://www.facebook.com/snurrejaesteri/

    ja Petsiestä http://www.petsie.fi/pets/266898-mihail-fretti
    http://www.petsie.fi/pets/283469-snurre-fretti
    http://www.petsie.fi/pets/283470-esteri-fretti

    Instragramiakin Jussi on välillä miettinyt, mutta koska itse olen maailman laiskin kuvaaja, niin se on täysin hänestä kiinni, tuleeko sitä missään kohtaa ;-)

    VastaaPoista
  2. Meidät löytää Instagramista @eveliina_maria_!
    Tosi kiva blogi! Liityn lukijaksi! Fretit kiinnostaa mua tosi paljon, oon aina halunnut sellaisen! Kivaa, että Lemmikkiblogi-portaaliin saatiin uusi blogi, joka eroaa Cowgirl:n kanssa joukosta :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Olen harkinnut fretin hankintaa jonkin aikaa ja etsin parhaillaan siitä lisää tietoa ja selvitän, olisko fretti sopiva eläin. Ajattelin kysyä sinulta muutamaa asiaa joista en (ainakaan vielä) ole löytänyt selkeää vastausta netissä.

    1. Kumpaa suosittelisit ensimmäiseksi fretiksi, urosta vai naarasta? Millaisia käyttäytymiseroja näillä on? < Muu kuin kiima-ajan käyttäytyminen

    2. Freteille voi ilmeisestikin syöttää satunnaisesti hyönteisiä. Tarjotaanko näitä elävinä vai ovatko kuolleet ok? (Vai pitääkö nimenomaan olla kuolleita)

    3. Voiko fretti elää suuren osan ajastaan yhdessä suurehkossa huoneessa? Jos se pääsee myös ulkoilemaan ja ainakin kerran päivässä koko asuntoon vapaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Urokset ovat meillä ainekin paljon lepposempia (Oskaria lukuunottamatta), kuin Amelia. Amelia on paljon leikkisämpi ja aktiivisempi omalla tavallaan kuin pojat. Mutta todella vaikea sanoa yleisesti, kuitenkin jokainen on yksilö ja luonne eroja löytyy suuntaa jos toiseekin.

      2. Itse olen syöttänyt silloin tälläin jauhomatoja, ihan elävänä. Nuo madot eivät ole kovin nopeita vaan möngertävät eteenpäin, joten ne on helppo saada kiinni ja jos kaikkea ei syödä ne on myös mukava kerätä pois.

      3. Meillä on 58neliöinen kaksio, jossa freteille on oma huone. Suhteellisen tilava, on virikkeitä, mutta myös tyhjää leikkitilaa löytyy. Fretit pääsevät silloin tällöin juoksemaan koko asuntoon. (Ongelmana on tällä hetkellä keittiö, siinä ei ole ovea ja hellan alle pääsee -> sieltä kaappien alle) Kunhan saamme tuohon järkevän esteen, niin nuo tulevat pääsemään myös useemmin koko asuntoon. On kiva huomata aina, miten nuo isommatkin pojat vetävät kunnon rallia asunnossa, kun pääsevät paikkaan jossa ei normaalisti saa koko ajan olla :)

      Toivottavasti näistä vastauksista oli hieman apua.

      Poista
    2. Kiitos vastauksista! Meillä on ennestään kaksi gekkoa, joten samat sirkat ja madot kelpaavat varmaan silloin fretillekin. Meillä on suuri kaksikerroksinen talo, jossa fretti olisi yhdessä yläkerran makuuhuoneista. (Tilaa siellä 16 neliötä) Ja fretin ollessa vapaana se saisi n. puolet talosta käyttöönsä kahta makuuhuonetta ja muutamia muita huoneita lukuunottamatta. Tilaa olisi tästä huolimatta varmasti ylenmäärin yhdelle tai vaikka useammallekin näädälle juoksennella.Itse olen siis kuudentoista ja fretti toivottavasti olisi talossa ensi vuonna. Tietoa kerään jo hieman etuajassa mahdollisimman paljon. :D

      Poista

Hyvällä maulla kirjoitetut risut ja ruusut, sekä kysymykset ovat tervetulleita !